Kaukaisella Paalun kylällä ei ollut mitään hajua kuningaskunnan sydämessä vellovasta sodasta. Heille keihäskalastuksen tarjoama hiljaisuus ja ateria oli kaikki, mitä elämältä tarvitsi. Mutta sotaan he joutuivat joka tapauksessa. Aivan kuten kaikki muutkin työkykyiset varusmiehet, nöyrä keihästäjä Azwraith lupasi tuoda rauhan valtakuntaansa, ja samalla myös kansalleen. Jouduttuaan heimolaistensa kanssa eturintamaan Kauhumaagi Vornia vastaan viimeiseen rynnäkköön, hänen tovereidensa menetykseltä ei voinut välttyä. Kun rynnäköivä joukko taisteli kohti linnoitusta, vain Azwraith heimolaistensa kanssa olivat jäljellä, ja vain hän onnistui murtautumaan linnoituksen sisäpuolelle.



Keskittyneenä ja veljiensä murhista raivoissaan Azwraith päihitti jokaisen velhon tappavista ansoista ja kätyreistä. Pian tämä vaivainen kalastaja saapui Vornin tornin kammioon. Kaksikko kamppaili läpi yön, keihäs sauvaa vastaan, kun kaaos raivosi heidän alapuolellaan, ja korviahyytävän huudon voimalla Azwraith lävisti vihollisensa. Mutta velho ei noin vain kadonnut; hän räjähti lukemattomiksi valosirpaleiksi, läpäisten tappajansa voimalla. Kun taistelun aiheuttama savu hälveni, Azwraith löysi itsensä heimolaistensa ympäröimänä. Jokainen heistä oli pukeutunut hänen vaatteisiinsa, jokainen oli varustautunut hänen aseillaan, ja Azwraith huomasi jokaisen ajattelevan hänen ajatuksillaan. Kun hän tajusi liittolaistensa tulevan, hän komensi nämä aaveet piiloon, ja niin jokainen niistä katosi yksitellen tyhjyyteen. Kun sotilaat saapuivat kammioon, he löysivät sen soturin, joka päihitti ilkeän velhon. Kun he lähestyivät mestaria, keihästäjä katosi. Keihäsmies, joka heidän edessään seisoi, ei ollut mitään muuta kuin aave.