Mars, taivaan ensimmäinen poika, kävi kauan loputtomia sotia ja todisti, kuinka lukemattomia ristiretkiä tehtiin sen entisen nimen turvin. Valloitus- ja kostoretkiä. Syystä ja syyttä, aina julmia. Isänsä Zeuksen lailla Mars toimi täysin mielijohteesta, mutta oli paljon sitäkin julmempi ja kylvi käsittämätöntä kärsimystä.

Aikain saatossa isän itseriittoinen tapa toimia – jota kunnioitti myös moni muu jumala, vaikka samalla halveksi Marsia – alkoi tuntua tyhjältä. Mars ei saanut sotimisesta sitä, mitä halusi. Ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin sodan jumala alkoi kyseenalaistaa sitä, miksi ylipäätään käytti kunniakasta miekkaansa.

Sitten kävi niin, että kohtalo vastasi kysymykseen. Marsin on sodittava suuremman päämäärän vuoksi. Sen vaakunan on kylvettävä entistä enemmän raakuutta ja kärsimystä. Sen on viimein vaadittava sille verenperintönä kuuluva johtoasema. On aika polttaa vanhain aikain pantheon poroksi ja rakentaa sen tuhkille uusi imperiumi. Vain niin Mars löytää tyydytyksen ja saa valta-asemansa takaisin.