Kyyrmuurin valtaistuimen hallitsijat olivat jo iät ja ajat tuoneet Oraakkelinsa yksinomaan Norsunluuhautomosta, korkealta Kiihkoilijavuoriston ontoilta huipuilta. Maksu suoritettiin etukäteen sikiön suunnittelun aikaan, ja lopputulos – kypsä ja hyvin koulutettu profeetta – toimitettiin Kaivuukuninkaan porteille.



Kun tilaus oli tehty, Kalpeat Sybilit siittivät, synnyttivät ja kasvattivat nämä Oraakkelit. Hyväksytyt Oraakkelit olivat ruumiillisesti sidottuja tähän maailmaan, jota useimmat meistä käyttävät, mutta samanaikaisesti heidän sielunsa vaelsivat kaukana äärettömyyksissä asti. Palatessaan näiltä kosmisilta vaelluksiltaan profeetat puhuivat tulen sanoja ruumiinsa kautta. Näitä mystisiä lausahduksia oli tulkitsemassa Kyyrmuurin Neuvonantajat, jotka näkivät lausahduksissa merkkejä tulevasta, diplomaattisia neuvoja sekä sitä yliluonnollista polttoainetta, jota Kaivuukuninkaiden suku tarvitsi varmistaakseen voittonsa jokaisella sotaretkellään, tapahtuivatpa ne hovissa tai taistelutantereella. Näin oli ollut jo useiden sukupolvien ajan, ja näin Kaivuukuningaskirjan sivut täyttyivät voitokkaiden kuninkaiden nimistä ja alueista, joita he valloittivat. Niin se oli ollut, ja niin se jatkui, kunnes eräs tietty Oraakkeli nimeltään Nerif saapui palvelemaan viimeistä näistä kivikypäräisistä kuninkaista.



Ensinnäkin Nerifin profetiat olivat hyvin erikoisia. Ne eivät näyttäneet vain kertovan tulevaisuutta, vaan muokkaavan sitä. Outo ennustaja kertoi neuvoja, joita kukaan ei kysynyt, ja pian Kyyrmuurit huomasivatkin olevansa riidoissa aivan uusien vihollisten kanssa. Neuvonantajat aistivat uhan vallalleen, ja kohdistivat nopeasti nämä epätervetulleet tapahtumien käänteet viimeisimmän Oraakkelin syyksi. He vaativat hänen erottamistaan, he halusivat vaatia Sybilejä ottamaan takaisin viallisen profeettansa ja korvaamaan hänet kelvollisella korvikkeella. Mutta Nerif kuvaili synkän näön Norsunluuhautomon tuhosta, ja vain tuntien sisällä uutiset muinaisen koulun tuhoutumisesta katastrofisessa maanvyörymässä kantautuivat hoviin. Peloissaan Kalpeiden Sybilien kohtalosta Neuvonantajat vetäytyivät kammioihinsa, yrittäen kiivaasti välttää Oraakkelin huomion keskipisteeksi joutumista.



Kaivuukuningas arvosti kuitenkin suuresti käytännöllisyyttä. Hän epäili ylivarovaisten Neuvonantajiensa mahdollisuutta auttaa häntä valtakuntansa laajentamisessa. Hän tuumi, että näin harvinaista ja ainutlaatuista Oraakkelia pitäisi käyttää aseena tässä tehtävässä. Niinpä hän alensi pelokkaat Neuvonantajansa ja asetti Nerifin vierelleen. Vaikka Kaivuukuningas ei täysin ymmärtäny Nerifin voimia, hän tyytyi uhmakkaasti toteamaan lopputulemat, jotka hän taistoistaan halusi, ja sen jälkeen taivutteli Nerifin sanomaan ne profetioina.



Aluksi kaikki oli hyvin. Viimeinen Kaivuukuningas kehuskeli, kuinka ottamalla omakseen Kohtalottaren lemmikin, itse Kohtalotarkin oli hänen leikkikalunsa. Mutta hänen olisi pitänyt ymmärtää varoituksen sana, kun Tyytymättömien Satraappien valtakunnan valloituksen aattona hän yritti pakottaa voittonsa Oraakkeliltaan tämän vain hiljaisesti vastatessa ”siinä voi käydä kuinka tahansa”. Sen vankempaa ennustusta hän ei saanut pakottamallakaan Nerifin suusta tulemaan. Siitä huolimatta kuningas uskoi vankasti armeijaansa. Satraapit olivat sisämaassa, heillä oli heikko puolustus ja heidät oli eristetty kaikista mahdollisista liittolaisista. Niinpä kuningas tulkitsi Nerifin ennustuksen hänelle suotuisaksi kunhan hänellä oli taktinen etu, ja näin ollen hyökkäyksessä olisi vain pieni riski.



Jälkiviisaana on helppo todeta, että kuninkaan olisi pitänyt tulkita ennustajansa sanat tarkemmin. Jopa ”Selityksin varustetun jossittelun vuosikirjan” huolellisesti tutkineiden on lähes mahdotonta kuvitella, mitä Tyytymättömien Satraapien palatsin pihalla käydyssä taistelussa tapahtui. Näytti siltä, kuin verilöylyn keskellä taistelu olisi alkanut jakaantua kahtia. Jokainen taistelun kannalta keskeinen hetki poiki aina vain uusia todellisuuksia ja hajosi aina vain pienemmiksi palasiksi. Sotilaat, jotka jo horjuivat vammoistaan ja kaatuivat taistelussa syöksyivät samanaikaisesti varmoin ottein taisteluun. Heidän mielensäkin jakaantuivat; he huomasivat olevansa sekä elossa että kuolleita, olevansa olemassa ja olematta. Jopa voitto ja tappio jakaantuivat, ja molemmat osapuolet kokivat molemmat lopputulokset samanaikaisesti. Maailmasta tuli kuin peilisali, jossa kaikki peilit hajosivat sirpaleiksi loputtomuuksiin asti.



Lopputuloksena molemmista osapuolista tuli hulluja. Edes kuningas itse ei kyennyt käsittämään tätä samanaikaista voitokasta ja tappiollista tilaa, ja hänenkin mielensä hajosi hulluuden sirpaleiksi. Naiiveille Satraapeille ei käynyt yhtään sen paremmin. Vastakkaisin hetkin varustetut todellisuudet jakaantuivat jakaantumistaan jatkaen loputtomuuksiin asti, kunnes kaikkia niitä asutti niin ymmällään oleva väestö, etteivät he kyenneet ruokkimaan, vaatettamaan, puolustamaan tai lisääntymään enää perinteisillä tavoilla.



Kauan ennen kuin taistelun tapahtumat kantautuivat kuitenkin hoviin asti, Kyyrmuurin Neuvonantajat olivat siepanneet Nerifin, sitoneet ja suukapuloineet hänet ja laukaisseet hänet nopeasti pois universumistaan ulottuvuuksien välisellä aluksella, toivoen hänen päätyvän niin kauas, ettei hänestä olisi heille enää koskaan harmia. Mutta oli jo liian myöhäistä heidän selviytymisensä kannalta. Ja ehkä meidänkin.