Kauan ennen ensimmäisiä kirjoitettuja historian sanoja nousi druidillinen Karhun Klaani. Viisaita ja oikeudenmukaisia kun olivat, he olivat keskittyneet ymmärtämään luontoa ja luonnon tapoja. Luonnon kantavoimat havaitsivat tämän ja etsivät käsiinsä eniten oppineet Karhun Klaanista. Vanha ja viisas Sylla, tuomitsija ja näkijä, astui eteen lajinsa edustajana ja hän sai Siemenen näiden sanojen saattelemana: "Kun kaikki maailmassa on himmennyt, kun sivilisaatio on lähtenyt näiltä mailta, kun tämän maailman on päihittänyt loputtomat autiomaat aikojen lopussa, istuta Siemen".



Kun hän tarttui luottamukseensa, Sylla tunsi vuosiensa kaikkoavan ja kuntonsa kohoavan. Suuri tieto ja viisaus kukoisti hänen mielessään. Hän huomasi pystyvänsä heijastamaan tahtonsa oikeaan maailmaan, ja pienellä keskittymisellä myös oman fyysisen muotonsa. Silti hiljaiset kuiskaukset ja julmat korvat toivat sanaa Siemenen voimasta muille ihmisille, ja karmiva sota Karhun Klaania vastaan syttyi. Iätön kotinsa poltettuna, Sylla otti taakkansa ja vaelsi villeille alueille.



Vuodet vierivät ja myytit sekä aika unohtivat Karhun Klaanin, unohtivat Syllan ja Siemenen, unohtivat suuret sivilisaatiot, jotka nousivat Karhun Klaanin varjossa. Iäisyyksien läpi Sylla on odottanut. Odottanut sanaa hänen jumaluuksiltaan. Odottanut, että rauha tulisi sotaisiin maailmoihin. Odottanut erakoituneena salassa kaikkien asioiden loppua ja päätöstä hänen pyhälle taakalleen, valmistaen itseään kohtaamaan sen, mikä ikinä uhkaisikaan hänen aikomuksiaan.