Voi hyvin kysyä: "Kuinka maailmasta tuli tällainen?" Miksi kaikista luomakunnan maailmoista juuri tällä on oudot ominaisuutensa ja kirjava kokoelmansa olentoja, kansoja ja taruja? "Vastaus piilee Titaaneissa", joku kuiskaa.



Nämä alkuperäiset esi-isät elivät lähellä kaiken alkua. He eivät ehkä olleet todistamassa luomista, mutta kuulivat vielä sen kaiut syntyessään. Maailmankaikkeuden alkuenergiat takanaan he halusivat ainoastaan jatkaa itsekin luojina. Niinpä he ottivat tehtäväkseen aineen muovaamisen mieleisekseen: takomisen ja kuumentamisen, taivuttamisen ja sulattamisen. Ja kun aine tuotti vähemmän haasteita kuin he halusivat, he alkoivat käyttää työkalujaan itseensä, muokkasivat mieliään ja takoivat sielunsa uudelleen, kunnes olivat mahtavan kestäviä olentoja. Itse todellisuudesta tuli heidän työstönsä lopullinen kohde. Kuitenkin ajan myötä he tekivät joskus virheitä. Suuria päämääriä tavoiteltaessa virheitä ei voi välttää.



Hän, jonka tunnemme nimellä Titaanien vanhin, oli suuri keksijä, joka opiskeli luomisen pajassa. Hioessaan taitojaan hän rikkoi jotakin, mitä ei koskaan voi korjata, ainoastaan jättää sivuun. Hänen sielunsa pirstoutui, ja hän putosi omaan särkyneeseen maailmaansa. Siellä hän asui, rosoisten riekaleiden ja haljenneiden tasojen keskellä, seuranaan muut kadonneet sirpaleet, jotka olivat pudonneet läpi varhaisen maailmankaikkeuden halkeamista. Tämä on syy, jonka takia tuntemamme maailma muistuttaa kauan sitten unohtuneesta laivasta pelastuneiden haaksirikkoisten saarta. Laivasta, jonka ovat unohtaneet kaikki muut, paitsi hän, joka syyttää itseään. Hän käyttää aikansa etsien ikuisesti tapaa, jolla korjata virheensä, koota hajonneen sielunsa osat sekä eheyttää meidät ja koko maailman. Hän on se, jonka tunnemme nimellä Titaanien vanhin.