On helppo loukata peikkoa. Peikot, kärttyisä ja riidanhaluinen laji, nauttivat väittelyistä ja riidoista, eivätkä ohita tilaisuutta korottaa ääntään kiistelläkseen. Urospeikot kasvavat aikuisiksi maanalaisissa kammioissa matriarkkojensa asuinpaikkojen alla, syöden ja pitäen hauskaa hyödyttämättä ketään. Usein he jäävät sinne vielä vuosiksi aikuistumisensa jälkeen matriarkan tarjotessa heille ruuan. Kun nuoret peikot viimein häädetään osakammioistaan, ne kokoontuvat muiden kaltaistensa kanssa ja muodostavat kierteleviä, tyytymättömiä joukkioita, jotka valittavat kovaan ääneen kaikesta vaivannäöstä.



Niin paljon kuin peikot pitävätkin kinastelusta, joskus peikko ajetaan omiensa joukosta, koska tämän kanssa on liian vaikeaa tulla toimeen. Tämä oli Jah'rakalin kohtalo, kaupustelijapeikon syvältä Hovenista. Niin harhautunut hän oli, niin katkera ja vastahakoinen, että jopa muut peikot kokivat hänen seuransa sietämättömäksi. Muuannen erityisen sapekkaan tunteenpurkauksen, jolla hän omi leijonanosan viimeisimmän ryöstöretken saaliista itselleen, seurauksena hänen joukkonsa saivat tarpeekseen. Ne kääntyivät häntä vastaan, pieksivät hänet nuijilla ja ajoivat hänet leiristä. Karkotuksestaan raivostuneena hän palasi seuraavana päivänä teräksellä aseistautuneena, ja surmasi heidät kaikki, yksi kerrallaan. Tämän jälkeen hän vannoi verivalan: siitä eteenpäin hän olisi sotajoukko itsekseen. Nyt hän vaeltaa Peikkosotaherrana, katkerana ja vihaisena, keisarillisen yhden miehen armeijan ylikomentajana.